GIRLS FILM! 2019 Haku on auki!

Girls Film! on nuorille (13-17 v.) suunnattu elokuvatyöpaja. Kaikki tytöt ja muunsukupuoliset nuoret ovat tervetulleita tekemään elokuvia alan ammattilaisten avustamina.

 

HAE MUKAAN TÄÄLTÄ

 

Girls Film! järjestetään Helsingissä vuosittain kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Työpajassa opetellaan elokuvanteon perusteita sekä tehdään ryhmissä omat lyhytelokuvat. Paja huipentuu viikon aikana valmistuneiden elokuvien ensi-iltaan.

Girls Film! –työpajan myötä halutaan kiinnittää huomiota elokuva-alalla vallitsevaan miesvoittoiseen sukupuolijakaumaan ja rohkaista tyttöjä elokuvallisen ilmaisun pariin. Pajan tarkoitus on tarkoitus korostaa, että nainen ei saa kokea itseään altavastaajaksi miesvaltaisella elokuva-alalla. Työpajan opettajina toimii suomalaisia elokuva- ja televisioalan ammattilaisia.

Girls Film! -työpajan perusajatuksena on luoda tytöille turvallinen ympäristö jossa jokainen voi olla oma itsensä ja jokaisen luovuutta ja ideoita arvostetaan. Tämän ajatuksen toivotaan työpajan jälkeen välittyvän osallistujien kautta myös muihin tyttöihin ja mahdollisesti myös tulevaisuuden uravalintaan. Mitä enemmän naistekijöitä on käsikirjoittajina, ohjaajina tai jossain muussa roolissa kameran takana, sitä enemmän myös tarinankerronta saa näisnäkökulmaa.

Viikon aikana tytöt kuvaavat ja leikkaavat ideoittensa pohjalta käsikirjoittamansa lyhytelokuvat, joissa he myös itse näyttelevät. Tämän projektin tueksi työpajassa perehdytään käsikirjoittamisen, kuvauksen ja leikkauksen perusteisiin ammattilaistutoreiden avustamana. Viikon aikana tavataan myös muita pajassa vierailevia elokuva-alan ammattilaisia.

 

Lue lisää Girls Filmin nettisivuilla tai tutustu projektiin instagramissa!

No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.